Kylmän jakson jälkeen on palannut paitsi aurinko, myös rannan vakiokasvot. Vakkareita on montaa tyyppiä, mutta yhteistä heille kaikille on rutiinit. Osa käy tiettynä viikonpäivänä, osa päivittäin, jotkut jopa pari kertaa päivässä, ja yleensä aina lähes samalla kellon lyömällä. Vakkari asettuu samaan kohtaan rantaa, lähtee uimaan samasta kohtaa laituria, samaan suuntaan, yhtä monta kierrosta kuin aina.
On setä joka astelee reippaasti laiturille, siihen kivien kohdalle, ui muutaman kierroksen laiturin välissä, istuskelee hetken ja kävelee yhtä reippaasti takaisin. Välillä keskustelee hetkisen meidän valvojien kanssa ja silloin juttua ja mielipiteitä kyllä riittää, mutta positiivinen kaveri on kyllä.
On "Einariksi" ristimämme valkohiuksinen vanhempi mies, joka käy vähintään kerran päivässä, ui pienen niemen kärjestä laiturin päähän (rannan suuntaisesti!), niiiin älyttömän hitaasti, että koko ajan pitää vahtia uiko se eteenpäin vai ei, jaksaako se vielä? Löytyy myös hauska setä joka istuu puiden varjossa kirjoja lukien, pulahtaa välillä uimaan ja jatkaa lukemista. Mies kertoo juttuja elämästään, on pyöräillyt vähän siellä sun täällä, kiivennyt vuorelle ja ties mitä.
On nainen joka ottaa aurinkoa aina kioskin vieressä lueskellen, samassa paikkaa jossa toisinaan myös punahousuinen mies istuskelee kahvilla. Samat housut on hänellä käytössä niin Valkealan avannossa kuin Kouvolan torilla, nähty on. Ja tietenkin Käyskillä on Koskinen, koska jokaisella uimahallilla missä olen ollut töissä (oikeasti ihan jokaisella!) on ollut vakkari kävijä Koskinen, niin tietenkin myös meillä.
Kaikenkarvaisia (enemmän tai vähemmän, kirjaimellisesti) itsensä grillaajia löytyy, niitä joiden punoituksesta voi arvioidan päivän UV-indeksin ja niitä joiden iho loppukesällä enemmän muistuttaa kahvipapua (tai vanhaa rusinaa) kuin suomalaisille ominaista maidolla pestyä pintaa. Tosin kun tähän joukkoon eksyy joku jolla iho on kuin mummon mankeloidut valkeat lakanat niin sekin pistää silmään, muttei kuitenkaan pahalla. Auringon terveyshyödyt kun saa jo oleskellen auringossa vartin kolmesti viikossa.
Lentiskenttien puolella on omat vakkarinsa, paitsi tietenkin ne jotka lentopalloa tai beachia astetta vakavammin pelaavat niin myös harrastelijoissa. Kuten kolmentonninpyörän mies. Vai oliko se viidentonnin? Euroissa vai markoissa? Mutta jokatapauksessa pyörä on niiiin arvokas että sitä ei voi pyörätelineisiin jättää vaan se pitää ottaa siihen ihan viereen kioskin kulmalle. Mutta ilmeisesti pyörä on sitten syönyt rahat eikä ole jäänyt varaa ostaa lukkoa siihen....
Kokonaan oma lukunsa on teini-ikäiset, enimmäkseen he ovat poikia, jotka tulevat rannalle hengailemaan, on kokikset ja sipsit mukana, ehkä vähän energiajuomaakin ettei vauhti lopu. Välillä pelaillaan palloa tai höntsätään pikkulasten keinuissa, ja sitten hypitään laiturilta etu- ja takaperin sekä kytätään milloin kukaan ei huomaa että päästään hyppimään kaiteelta. Koska kaikkihan tietää että se ei ole sallittua ja siksi juuri se on niin kivaa. Eräänä päivänä laskin laiturilta viitisen kymmentä n. 10-18v poikaa. Se on paljon se. Mutta jännästi kun valvoja astelee laiturille, ihan vain katselemaan menoa, niin muutaman minuutin sisään se tyhjenee lähes kokonaan. Ollaan kait niin pelottavia.
Vakkareita, onhan näitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti